Omenapuu jänissuojalla ja alppiruusu aurinkosuojalla.

Suojaat puutarhaasi kevättalven polttavalta auringolta ja jyrsijöiltä

Kevättalvi puutarhassa tarkoittaa piteneviä päiviä ja yhä enemmän aurinkoisia hetkiä. Puutarhurin sormia syyhyttää jo päästä tositoimiin. Mitähän sitä viljelisi tänä vuonna? Vaikka tulevan kasvukauden suunnittelu on jo täydessä vauhdissa, toteutuksen kanssa joutuu vielä odottelemaan. Mutta ei hätää puutarhassa on kuitenkin tärkeää tekemistä tähänkin aikaan vuodesta. Auringon alkaessa toden teolla lämmittää on maa vielä näihin aikoihin yleensä aivan jäässä. Silloin on suuri riski, että ikivihreät kasvit palavat tai oikeammin kuivuvat. Aurinko kuivattaa kasvin vihreitä osia samaan aikaan, kun maan alla olevat juuret ovat vielä lepotilassa eivätkä pysty korvaamaan haihtunutta vettä maaperästä imemällä.

Omenapuu muovisella rungonsuojalla suojattuna.
Omenapuu muovisella rungonsuojalla suojattuna.
Alppiruusu suojattuna säkkikankaalla.
Alppiruusu suojattuna säkkikankaalla.

Lehtikasvit

Vihreissä lehdissä on ilmarakoja, joiden kautta kasvi hengittää ja haihduttaa vettä. Ikivihreät kasvit sulkevat nämä ilmaraot talvella, kun on kylmä. Kevättalven lämmin aurinko kuitenkin herättää kasvit avaamaan nämä raot ja vettä alkaa haihtua. Jos maa on yhä jäässä kasvi ei saa imettyä kosteutta maasta tätä hahduntaa korvaamaan. Tämä johtaa lehtien kuivumiseen ja palamiseen. Monesti nämä vauriot huomataan vasta sitten kun kasvi ei lähdekään normaaliin kasvuun ja silloin onkin jo liian myöhäistä. Siksi on erityisen tärkeää toimia ennakoivasti.

Alttiimmat kasvit näille vaurioille ovat alppiruusut sekä vastaistutetut tuijat. Näillä on hyvin pinnallinen juuristo ja paljon vihreitä kasvinosia. Tästä syystä ne kuivuvat nopeasti.

Muutkin kasvit kuin ikivihreät hyötyvät varjostuksesta kevättalvella. Talvenarat kärhöt, ruusut, aprikoosi- ja persikkapuut kannattaa peittää etteivät ne auringon lämmittäessä innostu kasvuun liian aikaisin ja sitten palellu.

Varjostukseen voi käyttää esimerkiksi:

  • säkkikangasta
  • kuusenoksia
  • varjostusverkkoa

Varjostusmateriaali ei saa olla liian tiivistä etteivät kasvit ala homehtumaan. Parasta on ilmava materiaali joka varjostaa kasveja auringolta, muttei lämmitä niitä ja herätä niitä kasvuun liian aikaisin.

Jos kasvit kasvavat suojassa varjoisassa paikassa, ei niitä tarvitse peitellä.

Rusakot ja muut jyrsijät

Toinen asia mitä pitää ajatella aikaisin keväällä on hedelmäpuut. Rusakoilla on tapana innostua jyrsimään omenapuita aikaisin keväällä ennen kuin nurmiheinät ovat alkaneet kasvaa. Jos lunta on vielä paljon, onkin todella tärkeää tarkistaa, että puiden runkosuojat ovat yhä paikoillaan. Vaikka puitasi suojelee, kunnollinen verkko on silti hyvä tarkistaa etteivät rusakot pääse lumen päältä sen yli. 50 cm paksun lumivaipan päältä rusakot yltävät harvinaisen korkealle. Jos huomaat etteivät suojasi ole riittävän korkeita niitä pitää korottaa.

Kevättalvi puutarhassa – oletko tarkistanut nämä asiat?

  • Varjostus ikivihreille kasveille
    • Muista ottaa suojat pois, kun maa on sulanut
  • Rungonsuojat tai verkot pitämään rusakot ja peurat loitolla
    • Lisää tarvittaessa suojille korkeutta, jos on paljon lunta
    • Voit myös käyttää karkotusaineita peurojen ja rusakoiden karkottamiseen pihaltasi (esim. TricoGarden tai Käpälämäen Jäniskarkoite)